torstai 22. syyskuuta 2011

Koska listoilleni on ilmestynyt muutama uusi lukija, päätin taas haastaa itseni kirjoittamaan 
100 ASIAA MINUSTA
(haastan sinutkin!) 

1. Olen herkkä ja tunteellinen
2. Pohdiskelen paljon kaikenlaisia asioita
3. Toinen nimeni on Kristiina. Se on sama kuin äidilläni.
4. Synnyin 1.4.1989 ja olen esikoinen. Minulla on kaksi vuotta nuorempi pikkuveli, Lauri.
5. Isäni kuoli kun olin 3 vuotias. Hänellä oli sydämessä rakennevika, eikä mitään ollut tuolloin tehtävissä. (Joskus mietin, entä jos hän olisi saanut pari vuotta lisää, olisi lääketiede ollut silloin pidemmällä..)
6. Olen käynyt lukion. (2005-2008)
7. Opiskelen tällä hetkellä Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa tuotemuotoilun ja viestinnän linjalla. (aloitin 2008)
8. Pidän todella paljon kissoista, ja vielä joskus tulenkin sellaisen hankkimaan.
9. Muutin pois kotoa joulukuussa 2008.
10. Olen asunut koko ikäni Kouvolassa


11. Valokuvaan, lumilautailen sekä piirrän/kirjoitan/suunnittelen.
12. Silmäni ovat siniset. Jossakin valossa jopa vihertävät.
13. Tukkani on oikeasti tumman ruskea ja se menee kostealla säällä kiharalle. Nykyisin olen värjännyt sen punaiseksi.
14. Kesäisin kasvoilleni ilmestyy muutama pisama. Rusketun myös aika helposti.
15. Olen 165cm
16. Olen varautunut uusien ihmisten seurassa, sillä "lämpenen" hitaasti. Luottamus toiseen kasvaa ajan kanssa, mutta joidenkin harvojen kanssa se tapahtuu heti.
17. Olen kuuntelija, ja siksi pidänkin siitä, kun voi olla korvana ja olkapäänä.
18.Olen todella eläinrakas
19. Pidän violetista, tummanpunaisesta sekä harmaasta.
20. Pidän hopeasta paljon enemmän kuin kullasta
21. Puukorut ovat mieleeni
22. Minulla on huulikoru, sekä korvissa 2 x 10mm venytykset sekä kaksi normaalia korvista.
23.Osaan olla todella itsepäinen
24. Inhoan koulukiusausta
25. Inhoan epäaitoja, kieroja ja valehtelevia ihmisiä.
26. Olen tällä hetkellä rakastunut.
27. Olen todella hyvissä väleissä äitini kanssa. Hän on ja on ollut tuki ja turva monessa asiassa.
28. Kenkäni ovat kokoa 38 tai 39
29. En erityisemmin pidä vaaleanpunaisesta tai keltaisesta.
30. Kesässä on parasta lämpimät kesäyöt, jotka voi viettää hyvällä porukalla mukavassa paikassa!
31. Olen ajoittain varsinainen hätäilijä. Siksi olen aina ajoissa, koska pelkään myöhästymistä.
32. Pidän todella paljon tulisestä ruuasta. Erityisesti intialainen ja kiinalainen on namnam!
33. Syön liikaa herkkuja. 
34. En kehtaa laulaa kenenkään kuullen. Mutta laulan todella paljon ollessani yksin kotona.
35. Viihdyn paljon omissa oloissa, mutta joskus minua pelottaa, että minut unohdetaan. Siksi tunnen oloni ajoittain varsin yksinäiseksi.
36. Mulla on vain muutama todella läheinen ystävä. 
37. Viihdyn paljon kahviloissa.
38. Pidän ihmisten tarkkailusta. Ihmiset ovat inspiroivia.
39. Ihmiset kiehtovat minua
40. Olen lentänyt kuumailmapallolla.
41.Olen runoilijasielu.
42. Näen maailman kauniina paikkana, joka on täynnä mahdollisuuksia.
43. Minua kiehtoo paljon autiotalot. Lähellä kotiani on upein näkemäni autiotalo, käyn siellä vähintään kerran kuukaudessa. Siellä on myös vieraskirja, jota on kiva seurata.
44. Minulla on aina ollut huono itsetunto, eikä media paranna yhtään ns. normaalivartaloisten tilannetta. Ehkä vielä joskus me kaikki voimme tuntea olomme kauniiksi koosta huolimatta. 
45. Luulen usein, että ihmiset puhuvat minusta pahaa, vaikkeivat puhuisikaan.
46. Pahin pelkoni onkin, ettei joku pidä minusta. Haluaisin tulla kaikkien kanssa toimeen. (Vaikka onhan se fakta, ettei kaikkien kanssa vain aina voi tulla toimeen..)
47. Olen ajoittain liiankin kiltti ja inhoan sitä. Nykyisin olen oppinut sanomaan ei.
48. Olen aidosti oma itseni.
49. Ärsyynnyn, jos joku joka ei tunne minua, tulee arvostelemaan minua. (tai arvostelee selän takana)
50. Haluaisin olla rohkeampi.
51. Olen ollut lapsena puheterapiassa.
52. Ikävöin isääni melko usein.
53. Olen kirjoittanu livejournalia yli viisi vuotta.
54. Minusta on helpompi kirjoittaa tunteistani kuin puhua niistä.
55. Menen ajoittain kovaan kuoreen, ja sen avaamiseen tarvitaan aikaa.
56. Tutustun innolla uusiin ihmisiin.
57. Olen tutustunut moniin (nykyisin tärkeisiin) ihmisiin netin kautta. Siksi minulla on kavereita ympäri Suomea.
58. Pidän hurjasti matkustamisesta. Oli kyseessä sitten automatka kaveriporukalla tai bussimatka kouvolasta jyväskylään.
59. Lyriikat kiehtovat minua
60. Minulla on siitepölyallergia, ja joskus harvoin saatan myös tarvita astmalääkkeitä.
61. Minulla ei ole ikinä murtunut mikään.
62. Pahin "onnettomuus" mikä minulle on käynyt, on silmäluomeni pieni repeämä telinevoimisteluaikoihin. Se liimattiin kiinni eikä arpea onneksi jäänyt!
63. Lapsena harrastin telinevoimistelua ja tanssia.
64. Leikkaan tukkani itse
65. Lapsena olin kiltti, rauhallinen sekä luova. Rakentelin ja askartelin paljon.
66. Olen aina pitänyt luonnosta, sillä olen lapsesta saakka leikkinyt metsässä.
67. Olen ollut partiossa.
68. Pelkään petetyksi tulemista.
69. Minulla on paljon luomia. Lapsena luulin, että minussa on tähtikartta.
70. Rakastan merta! Papan vene on nimetty mukaani. Seilaamme sillä joka kesä erääseen
 "paratiisisaareen", jossa voi unohtaa kaiken stressaavan. Siellä kuulee hiljaisuuden ja omat ajatukset.
71. Aloin seurustelemaan Anssin kanssa huhtikuussa 2009. Olemme asuneet yhdessä syyskuusta 2010 asti. Tapasimme netissä ja elimme pitkään 250 kilometrin päässä toisistamme. Me kuitenkin selvisimme, vaikka tilastot sanoisivat mitä !
72. Meillä on kolme kesyrottaa: Vanilla, Papaya ja Rusina.


73. Ikävöin todella herkästi
74. Rakastan hetkiä, jolloin tuntee todella elävänsä. Pidän myös paljon mahanpohjatunteista, sekä elokuvamaisista hetkistä elämässä.
75. Minut saa onnelliseksi pienistä asioista.
76. Tunnen herääväni henkiin kun keväällä aurinko paistaa ensimmäisiä kertoja lämpimästi.
77. Tunnen itseni ajoittain todella nollaksi, jopa ilman syytä.
78. Olen todella tunteellinen ihminen. Minuun tarttuu toisten tunteet, oli kyseessä sitten ilo tai suru. Minulla on hurja auttamisen tarve.
79. Ajoittain minusta tuntuu, että pääsen todella helposti ihmisten sisälle. Tiedän miltä heistä tuntuu. Aistin mielialoja ja tunteita jo pelkistä eleistä ja katseesta.
80. Ajattelen paljon sydämeni kautta. Mietin paljon sitä miltä jokin minusta tuntuuu
81. On olemassa montakin ihmistä, joihin haluaisin tutustua, mutten uskalla tehdä sen suurempaa aloitetta..
82. Pelkään tulla väärinymmärretyksi.
83. Mieltäni voi painaa asiat, joiden tapahtumisesta on jo vuosia. Minulla on suuri halu saada asiat selvitetyksi. Joskus pelkkä anteeksipyyntö voi painaa mieltäni vuosia.
84. Stressaan liikaakin asioista joista ei tarvitsisi
85. Pidän yllätyksistä, mutta joskus jos joku asia ei mene suunnitelmien mukaan, saatan hieman ahdistua.
86. Tykkään suunnitella paljon kaikenlaista: illanistujaisia, tapahtumia yms. Lisäksi listoja on kivaa kirjoittaa.
87. Olen syvällinen.
88. Ajattelen usein liikaakin mitä muut minusta ajattelevat.
89. Loukkaannun helposti, koska otan jotkut asiat todella henkilökohtaisesti.
90. Minulla on emetofobia
91. Aiemmin luulin, että lukio on ihmisen parasta aikaa. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ehkä mikään tule voittamaan Kyamkkia ! Ehkä se johtuu siitä, että olen henkisesti kasvanut ainakin sen 7-vuotta, ja olen vihdoinkin alkanut löytää itseni. Mulla on myös nykyisin kaikki oikeat ja tärkeimmät ihmiset mun elämässä. Kaikki tuntuu olevan enemmän kohdillaan kuin koskaan.
92. Olen ollut aina keskiverto oppilas. Ala-asteesta lähtien kädentaidot ja kuvaamataito ovat olleet vahvuuksiani.
93. Suustani kuulee harvoin kirosanoja. 
94. Suurimpia herkkujani ovat: juustokakku, jääkahvi, cafe mocha, fazerin sininen ja salmiakkisuklaa, mansikat.
95. Inhoan median luomaa naiskuvaa. Milloin mainoksissa aletaan käyttämään muita kuin nolla koon laiheliineja ? Haluaisin nähdä mainoksissa aitoutta, sitä että on niitä kurveja ja iho on sellainen kuin on. Miksi kaikki kuvat pitää aina niin viimeisen päälle muokata, ettei alkuperäistä mallia meinaa edes tunnistaa ? Mistä lähtien luomet, finnit, selluliitti ja silmäpussit eivät ole olleet normaaleja asioita ? 
96. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa. Miksi maistaa, kun ei koskaan aio edes aloittaa polttamista ? Kyseessä ei ole nysvöily vaan lähinnä se, että tunsin jo teininä olevani vanhempi kuin muut ikäiseni. Tein päätökseni aina itse ja omilla aivoillani, en muiden painostuksen alaisena. 
97. Ja aikalailla sama linja alkoholin kanssa. Kun muut yläasteella kännäilivät, minä vietin pyjamabileitä läheisimpien ystävien kanssa. Alkoholia maistoin vasta kun minulla oli ikää ja kypsyyttä siihen. Eihän joululahjojakaan voi avata kesällä ! 
98. Olen luokkani nuorin(Kyamk), mutta minulle on sanottu, että muistutan joskus muumimammaa, kun huolehdin kaikista.
99. Sateisina päivinä haluaisin vain istua kahvilassa lämpimän juoman kanssa ja katsella ohi kulkevia ihmisiä. 
100. Olen oppinut sen, että parhaimmat illat syntyvät spontaaneista ideoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti