tiistai 16. lokakuuta 2012

Ensimmäiseksi pahoittelen pitkää blogitaukoani. Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin, elämässäni on tapahtunut melkoisia muutoksia loppukesän ja syksyn aikana. Pitkä parisuhde päättyi (aloitteestani), josta tietenkin seurasi myös muutto eri osoitteisiin. Se, miten tähän kaikkeen päädyttiin, en aio sen yksityiskohtaisemmin nyt availla. Joskus vain rakkaus kuolee ja ihmiset kasvaa niin erilleen, ettei asioita voi korjata. Kun kesä tuli päätökseensä, oli vain oikea hetki todeta, ettei jotkut asiat korjaannu, vaikka kuinka loputtomasti yrittäisikin. Joskus on vain parempi lähteä, kuin jäädä.

Elämässäni on alkanut nyt uusi luku, ja jos totta puhutaan, olen aika innoissani tästä kaikesta. Olen löytänyt vihdoinkin suunnan jonne lähteä. Nyt vain rohkeasti hyppään täysin tuntemattomaan ja antaudun elämän vietäväksi!

Minä olin solmu
jonka sinä avasit
istuit pimeässä niin kauan
niin kauan
että nukahdin
tulit uneeni
 jäit kiinni kylkeeni


(Scandinavian Music Group - Solmu)


Palaillaan!


4 kommenttia:

  1. Minne ikinä Emmi päädytkin, niin jos se sattuisi olemaan Tampere, siellä odotan ainakin minä ! :D

    VastaaPoista
  2. ootteko kuitenkin hyvis väleis tän miekkosen kanssa? (oliks se anssi vai antti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan sanoen en ole enää varma millaisissa väleissä tässä ollaan viime viikkojen perusteella. Kyllähän sitä haluaisi tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta kuten aina tällaisen jälkeen, se vaatii paljon aikaa. Asia on kuitenkin vielä suht tuore, ja toinen osapuoli otti tämän sen verran raskaasti.. Aika näyttää!

      Poista